Ahdistaa, on ahdistanut koko päivän. En tänäänkään päässyt ylös ennen yhdeksää. Tasan nukun maanantaina pommiin, hitto.

Ystäväni tuli kylään iltapäivällä, parannettiin maailmaa teekupin äärellä. Vierailu ahdisti etukäteen, pelkäsin, etten osaa olla ja käyttäytyä suht hyvinvoivasti. Hymyni takana ajattelin sitten itsetuhoisia ajatuksia. Toivoin, että vierailu olisi helpottanut oloani, mutta ei, ei auttanut. Ahdistus pysyi ehkä taka-alalla, kun juteltiin, mutta se palasi heti, kun ovi sulkeutui ystäväni jäljessä.

Tänään mun on ollut tosi vaikea päästä ahdistuksesta eroon. Voimat ei riitä, olen vain vellonut tässä tunteessa. Ja näin voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia mulla ei viime torstaita lukuun ottamatta ole ollut pitkään aikaan. Olisin halunnut iskeä nyrkin lasiin, viillellä, raadella tätä paskaa kehoa. Sen sijaan hoin vain itselleni: "Mä en saa! Mä en saa! Mä en saa!" Täytyy myöntää, että kyllä mä kynsin itseäni, mutta en pahasti, en verinaarmuille asti.

Ahdistus on tänään tullut ja mennyt aaltoillen. Olen kuitenkin pärjäillyt lääkitsemättä itseäni, joten on mennyt ihan hyvin. Tiskit on melkein tiskattu (olen tiskannut niitä vähän kerrallaan), kylppärin aion siivota vielä ja kaupan sijasta kävin Ärrällä hakemassa välttämättömyydet. Ihan kauhean paljon en siis ole saanut aikaiseksi. Mutta jotain kuitenkin.

Olen ollut kauhean väsynyt ja "torkuin" suurimman osan iltapäivästä. En siis pysty nukkumaan keskellä päivää, mutta olen maannut sängyssä torkkupeiton alla. Väsymys varmaan johtuu vain siitä, että edeltävä viikko oli aika raskas.

Olen nyt ollut kaksi viikkoa päiväsairaalassa ja jatkuva sosialisointi on ollut hirmu raskasta. En vain osaa. Olen sosiaalisesti taitamaton, jännitän kauheasti, enkä pysty puhumaan paljoa. Ahdistun myös pienistäkin jutuista, kuten nyt perjantaina vaikka siitä, että kävelin mielestäni liian nopeasti suhteessa muihin pihalta takaisin sisään, kun kävelimme yhdessä kahville. Tyhmää, tiedän, mutta en voi sille mitään.

Silti minusta tuntuu, että päiväsairaala voi tehdä minulle ihan hyvää. Vaikka sosiaalinen kanssakäyminen tulee varmasti jatkossakin olemaan minulle vaikeaa, totun siellä taas ihmisten seuraan. Se myös aktivoi, mikä on tärkeää. Aikaisemmin nyt kesällä, kun olin poissa sairaalasta pidempiä jaksoja, passiivisuus taisi olla niitä suurimpia tekijöitä, jotka saivat vointini taas huononemaan.

Nyt kun siirryin suljetulta osastolta suoraan päiväsairaalaan, jossa ollaan siis arkipäivisin aamusta iltapäivään, pystyn pysymään aktiivisena paremmin. Ja tuolla kiinnitetään myös huomiota siihen, että tämän päiväsairaalajakson päätyttyäkin pystyn pitämään yllä hyvää aktiivisuustasoa. Toivon todella, että vointini pysyy sellaisena, että pärjään päiväsairaalan jälkeenkin kotona. Sitten voisin ajatella jopa opiskelemaan palaamista. Se ei tapahdu vielä tänä syksynä, mutta toivon, että vuodenvaihteen jälkeen voisin palata opintojen pariin.

Ahdistaa. Huono alku päivälle: nousin ylös vasta yhdeksän jälkeen. Ei kuulosta myöhäiseltä, mutta tekee maanantaiaamun kello seitsemän herätyksen vaikeaksi. Pelkään myöhästyväni silloin. No, huomenna täytyy päästä ylös ajoissa. Olen tosi huono aamuherätyksissä. Minun on turha edes kuvitella pääseväni ylös ensimmäisellä kellon soitolla. Tarvitsen vähintään sellaiset puoli tuntia heräämiseen.

Eilisilta meni kuitenkin ihan hyvin. Sain viikattua kuivumassa olleet pyykit ja imuroitua koko kämpän. Sainpahan aikaiseksi edes jotain. Tänään pitäisi vielä tiskata, siivota kylppäri ja käydä kaupassa. Sitten olisi kaikki valmista huomista ystävän vierailua varten. Saa nähdä, saanko kaiken tehtyä. Tällä päivän aloituksella tuntuu, että tulee olemaan hankalaa toteuttaa nuo. Tekisi mieli vain käpertyä sängyn pohjalle.

Ahdistus ja jotenkin vaikea olo. Ei jotenkin vain jaksaisi tehdä mitään. Pitäisi tehdä vielä kotitöitä, kun olen kuitenkin viettämässä tämän(kin) perjantai-illan yksin kotona. Jos nyt saisi edes pyykit viikattua. Siitä voisi aloittaa.

En sitten saanut kerrottua päiväsairaalan omahoitajalleni, miten paha olo oli eilen. Sain kyllä sanottua, että mieliala kävi kuopassa, mutta en saanut kuvattua, miten syvällä. En kertonut itsetuhoisista ajatuksista, kuinka pelotti taas ottaa uusia lääkereseptejä vastaan. Pelkään, että tulee taas halu ottaa kaikki kotoa löytyvät lääkkeet kerralla. En nyt halua sitä, mutta pelkään, että se halu tulee.

Tässä bloggaamisen aloittamista miettiessäni luin vanhoja päiväkirjojani taas läpi. Tämänvuotisia, aloitin päiväkirjan pidon pienen tauon jälkeen taas 20.3.2009. Sen jälkeen olenkin pitänyt päiväkirjaa käytännössä päivittäin. Bloggaamista olen kokeillut kerran aikaisemminkin, mutta se keskeytyi, kun jouduin sairaalaan. Nyt haluan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Riittäköön tämä aloitukseksi. En nyt tiedä, kuinka hyvä aloitus tämä on. En taida olla kauhean hyvä asioiden aloittamisessa, mutta ainakin yritin päästä suoraan asiaan. Viimeistään huomenna yritän kirjoittaa taas.