Tänään olen ollut kotona, kävin vain sairaalassa psykologin juttusilla ja hakemassa lääkkeeni. Ai niin, ja kävin myös ruokakaupassa ostamassa appelsiineja ja kotimaisia omenoita. Kun teki mieli.

Minua pelottaa. Aloitan ensi viikon maanantaina päiväsairaalassa, enkä (vielä) usko, että pystyn siihen. Jännitän sosiaalisia tilanteita liikaa. En osaa olla. Jännitän sitä, miten pystyn olemaan yksinkertaisissakin tilanteissa: miten pystyn kysymään, onko päivän lehti vapaa, miten pystyn kertomaan omahoitajalleni, jos menee huonosti. Yksinkertaista.

Toisaalta on minulla voimavarojakin. Olin ennen osastolle joutumistani jo päiväsairaalassa, joten paikka on minulle tuttu. Myös omahoitajani on minulle jo tuttu, mikä toisaalta saa minut jännittämään häntä. Mutta päällimmäiseksi se taitaa olla vain hyvä juttu.