On paha olla, ahdistaa. Tunnistin vasta tänään, että mielialani on ollut oikeastaan aika alhainen. Onhan se parempi kuin mitä se oli vaikka silloin, kun tulin osastolle, mutta laskua näkyy. Tämä päivä on taas mennyt niin horteessa.

Tuntuu, että en pääse masennuksesta eroon. En pysty parantumaan. Siksi tuntuu pahalta, kun hoitaja ja lääkäri tänäänkin tapaamisessamme niin tyrkyttivät psykoterapiaa. Niin siis kyllä minä ymmärrän, että se on osa masennuksen hoitoa ja kaikkea, mutta en tiedä, onko minusta siihen. Minulla ei ole välineitä itseni parantamiseen.

Mutta eteenpäin pitää olla menossa, vaikka sitten väkisin. 22. päivä on ensimmäinen aika psykiatrisella poliklinikalla, sitä ennen tulee uloskirjoitus sairaalasta. Tuonne ensimmäiseen tapaamiseen tulee myös hoitaja sairaalasta. Minua vain siirrellään paikasta toiseen. Toivottavasti kaupungilla on tarjota riittävästi aikoja. Opiskeluterveydenhuollon jätin jo, kun sieltä ei ollut tarjota psykiatrin aikaa.

En vain pysty luottamaan siihen, että tuo apu kantaa. Kun ei se ole ennenkään kantanut.