Minullahan oli aktiivinen viikonloppu. Olin tänään äidin ja isän kanssa mökillä ja olin vielä sen jälkeen niiden luona käymässä. Nyt pitäisi sitten toipua kaikesta sosialisoinnista ja huomenna jaksaa päiväsairaalaan.

Huomenillalla olisi vielä vierailu veljen luo. Se on kyllä mukavaa. Näemme tosi harvoin, vaikka asummekin aika lähekkäin, helpon matkan päässä toisistamme. Olemme nähneet viimeksi kesällä ennen kuin jouduin heinäkuussa sairaalaan. Niinkö kauan siitä on jo aikaa?

Mökkireissu meni ihan hyvin. Tuli kyllä vaikea olo, kun radiouutisissa oli itsemurhan tehneiden muistopäivästä (tai jotain sinnepäin) ja vielä jonkun saksalaisen jalkapalloilijan itsemurhasta. Liippasi vähän turhan läheltä. Vanhemmat eivät onneksi sanoneet siihen mitään.

Mulla oli tänäänkin itsemurha-ajatuksia. Ne tuntuvat olevan nyt ihan jokapäiväisiä. Vieläkin tuntuu kyllä siltä, etten ole ajatuksiani toteuttamassa. Enpä tiedä. Välillä kyllä ne ajatukset tuntuvat houkuttelevilta, kun olisi helpompaa vain luovuttaa. Mutta mun pitää, pitää muistaa, kuinka vaikeata se olisi muille. Helppoa se olisi vain itselleni. Siksi mua pelottaa. Olisi parempi, jos muut eivät välittäisi.