Tämä viikko on mennyt jännittäessä. Ensin päiväsairaalaa, sitten perjantaisia bileitä. Pärjäsin päiväsairaalassa kai ihan OK:sti. Perfektionisti minussa vaatii enemmän, mutta olen oppinut kuuntelemaan myös sitä toista ääntä minussa. Sitä ääntä, joka osaa olla edes vähän armelias.

Niin, olin eilen bileissä. Eivät ne olleet suuret bileet, onneksi. Vajaa kymmenen ihmistä. Jännitin etukäteen. Mietin, mitä vastaisin ihmisten kysymyksiiin siitä, mitä teen. Turvallista olisi vastata, että olen opiskelija, mutta koen, että se olisi valehtelua. Onneksi onnistuin väistämään sen yhden ainoan "Mitä teet?"-kysymyksen. Se kysyttiin useammalta ihmiseltä yhtä aikaa, ja onnistuin välttämään vastaamisen.

Imuroin tänään. Se on saavutus, josta se toinen ääni minussa osaa olla vähän ylpeä. En olekaan imuroinut sitten sairaalaan joutumiseni, enkä itse asiassa pitkään aikaan sitä ennenkään. En vain jaksanut. Mutta nyt on kämppä siisti(mpän)ä.

Pidin noin viikon tauon bloggaamisesta. Se on ehkä ymmärrettävää, koska pidin tauon myös paperipäiväkirjan kirjoittamisesta, ja tämä blogi on minulle enemmän kuitenkin päiväkirjani jatke kuin itsenäinen kirjoitusfoorumi. Perustan kirjoitukseni päiväkirjamerkinnöilleni.